355 Autio Lauri

43-vuotias yrittäjä Lahden Kilpiäisistä. Talouteeni kuuluu puoliso ja kleinspitz Dino. Olen myös kahden ihanan lapsen etävanhempi.

Koulutukseltani olen insinööri (AMK) ja toimin IT-konsulttina tietoturvan parissa ja teknisten IT-projektien vetäjänä. Olen mukana Digi- ja väestötietoviraston VAHTI Riskienhallinnan, toiminnan jatkuvuuden, varautumisen ja valmiuden kehittäminen (RIA) -työryhmässä ja Suomen Yrittäjien Varautumistyöryhmässä.

Lähdin mukaan kuntavaaleihin, koska yhteiskunnallinen vaikuttaminen on minulle tärkeää. Olen aktiivisesti pyrkinyt parantamaan yksin- ja mikroyrittäjien arkea Lahden Yrittäjien ja Päijät-Hämeen Yrittäjien hallituksen jäsenenä. Haluan olla myös osaltani varmistamassa, että lasten oikeus oppia täyttyy Lahden kouluissa ja ettei Lahti Energiaa tai Lahti Aquaa myydä pikavoittojen toivossa. Ne kun pitkässä juoksussa kävisivät meille asukkaille kalliiksi.

Arvostan avoimuutta, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta.

Olen ratkaisukeskeinen ihminen ja pyrin jatkuvasti kehittymään paremmaksi versioksi itsestäni. Tartun tehtäviin määrätietoisesti ja hoidan ne loppuun itseäni säästelemättä.

Vapaa-ajalla minut on saattanut nähdä Lahden Pelicans kotipeleissä Alapesä -baarin tai muiden paikallisten tapahtumien tiskin takana. Vaihtoehtoisesti minuun on voinut törmätä liikkumassa kävellen tai pyöräillen Lahden ja Hollolan alueella.