377 Lindström Martta

Olen 29-vuotias äiti, puoliso ja ystävä, jonka arki pyörii pitkälti lapsiperhearjen, työn ja harrastusten ympärillä. Vapaa-ajallani rentoudun videopelien, pakohuoneiden, neulomisen ja tanssin parissa.

Työskentelen sosiaaliohjaajana hyvinvointialueella, missä tuen erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään. Koulutukseltani olen sosionomi (AMK) ja lähihoitaja, ja opinnoissani olen erikoistunut lapsiin ja nuoriin. Minulla on laaja-alaista osaamista sosiaali- ja terveysalalta, sillä olen työskennellyt muun muassa koulunkäynninohjaajana, varhaiskasvatuksen hoitajana, sekä lähihoitajana ikääntyneiden asiakkaiden ja potilaiden parissa.

Olen Imetyksen tuki ry:n kouluttama vertaistukija ja tarjoan ajankohtaista, tutkittua tietoa imetyksestä perheille. Lisäksi olen ollut aktiivinen järjestö- ja yhdistystoiminnassa, ja poliittinen matkani alkoi jo alakoulussa Kotkan lasten parlamentissa, josta jatkoin neljäksi vuodeksi Kotkan nuorisovaltuustoon. Tällä hetkellä olen mukana myös lasteni päiväkodin vanhempainkunnassa.

Lähdin ehdolle, koska pelkän valittamisen sijaan haluan olla mukana tekemässä muutosta. Olen huolissani muun muassa Lahden koulujen tilanteesta, ja haluan edistää päätöksentekoa, joka keskittyy lasten ja perheiden hyvinvointiin sekä sujuvaan arkeen.

Olen toimeen tarttuva, innovatiivisia ratkaisuja etsivä ihminen, joka ei pelkää puolustaa heikommassa asemassa olevia. Päätöksenteon tulee olla realistista, vastuullista ja ennen kaikkea kaupunkilaisten etua ajavaa.