394 Sahanen Oskar

Lahden tulevaisuutta ei voi rakentaa pikavoittojen ja lyhytnäköisten ratkaisujen varaan. Päätöksenteon on oltava pitkäjänteistä, vastuullista ja kaupunkilaisten etua palvelevaa. Lahti Energiaa ja Lahti Aquaa ei tule myydä – niiden on pysyttävä kaupungin omistuksessa ja hallinnassa, jotta voidaan turvata kaupunkilaisten edut myös tulevaisuudessa.
Haluan tuoda päätöksentekoon maalaisjärkeä ja oikeudenmukaisuutta. Kaupungin kehitystä on ohjattava terveellä taloudenpidolla ja keskittymällä perusasioihin, kuten toimiviin palveluihin, turvalliseen arkeen ja asukkaiden hyvinvointiin.
Minulle tärkeitä arvoja ovat terveys, turvallisuus ja isänmaallisuus, ja haluan olla mukana varmistamassa, että Lahden kehitys perustuu näille periaatteille. Päätöksenteon on oltava läpinäkyvää, oikeudenmukaista ja kaupunkilaisten etua aidosti ajavaa – ei lyhytnäköistä poliittista peliä tai ideologisten hankkeiden edistämistä.
Olen sitoutunut tekemään töitä sen eteen, että Lahdesta kehittyy elinvoimainen, turvallinen ja hyvinvoiva kaupunki, jossa jokainen voi elää ja yrittää ilman turhia esteitä ja epävarmuutta.